No jeesus..

Tulipa sitten oltua eka kertaa suomirockin mekan backstagella. Ihan vitun siistiä - ja paskat. En jaksanut edes kirjoittaa nimeäni seinään, vaikka sellainen on kai yleisesti ottaen tapana. Rockkukkoa minusta ei oikein saa tekemälläkään.

Kaverin bändi soitti sinänsä ihan hyvän keikan, miksaus oli ehkä parasta mitä on tähän mennessä kuultu ja yleisöäkin oli ihan kohtalaisesti... mutta itsellä on menossa ihan kauhea itsesääli et masennus kausi, itsetunto on ihan täysin mennyttä. Kukaan ei koskaan kiinnostu minusta.. tai ainakaan minun himoitsemani ihmiset.

Siis kaikkein vittumaisinta tässä tilanteessa on se, että viime aikoina minusta ovat kiinnostuneet enimmäkseen homot... ja tarkennettakoon vielä, että minä olen erittäin homoystävällinen hetero, mutta siinä vaiheessa, kun kaikki huomio tulee "väärältä" sukupuolelta, niin kyllä se syö.  Minusta on kehittymässä helvetin hyvää vauhtia joku saatanan munaton eunukki.. on oikeasti ihan älyttömän pelottava huomata, että nykyään ne onnelisuuden tunteet näyttävät liian usein löytyvän ihan vääristä asioista (materiaalisesta tai intellektuaalisesta menestyksestä jne.)

Sofiaakin taisin nähdä vähään aikaan viimeiseen kertaan... nähtiin alkuillasta kolmannen kaverin synttäreillä.. ei juuri mitenkään ihmeellisemmin noteerattu toisiamme. Olinkin jo lähdössä ihan hyvää vauhtia kaverin keikalle, kun se syöksyi siihen oviaukkoon ja sanoi: "Ei varmaan sitten nähdä vähään aikaan.." No mitä siihen nyt sitten olis pitänyt sanoa? "Niin ei varmaan joo, nähdään."

 Onneksi olen hilljalleen päässyt hänestä aika hyvin yli.